top of page
Search

Ympäristötietoisuus näkyy arvoissa ja kulutustottumuksissa

  • Writer: Team Lukos
    Team Lukos
  • Apr 29, 2019
  • 2 min read

Updated: May 17, 2019

Jokainen ihminen tekee päivittäin valintoja, joilla on vaikutusta hänen itsensä lisäksi myös laajemmin. Valintoja ohjaavat arvot, joka tarkoittaa uskoa siihen mikä on tärkeää, toivottavaa ja kannattavaa. Arvojen lisäksi tekemistä ohjaa tieto, tai tietämättömyys, valintojen vaikutuksista itseen ja ympäristöön. Arvojen muuttuminen näkyy myös kulutustottumusten muutoksena. Lisääntyvä ympäristötietoisuus saa yhä useammat kyseenalaistamaan arvojaan ja kulutustottumuksiaan sekä muokkaa ihmisten valintoja kestävämpään suuntaan.


ree

Länsimaiden kasvanut hyvinvointi on lisännyt kulutuksen ohella muun muassa yksityisautoilua ja lentomatkustusta, mutta samalla niiden rinnalle on noussut vastailmiöitä. Yhä useampi on huolissaan ympäristön hyvinvoinnista ja haluaa vaikuttaa siihen omalta osaltaan. Oman elämäntyylin ei haluta kuluttavan tarpeettomasti luonnonvaroja ja kuormittavan ympäristöä. On alettu tiedostaa, että yksityinen ihminen voi osallistua ilmastonmuutostalkoisiin pienillä arkipäivän valinnoilla.


Aikaisemmin suuret ikäluokat elivät ympäristössä, jossa elämäntavat olivat paljon ekologisempia ja kestävämpiä kuin nykypäivänä. Osa heistä elää edelleen samalla tavalla. Tämän lisäksi yhä useampi nuoremman sukupolven edustaja on valinnut tavan elää ympäristön resursseja säästäen. Turhan kuluttamisen sijaan he kierrättävät, korjaavat, kutovat ja kasvattavat. Tämän päivän tiedostava kuluttaja ostaakin harkiten, kierrätettyä ja kestävää.


Myös kosmetiikan osalta kuluttajien valintoihin vaikuttavat yhä useammin eettiset arvot. Tämä trendi on ollut voimakkaasti esillä kosmetiikka-alan kansainvälisessä keskustelussa, jossa keskeisimpinä puheenaiheina ovat olleet kuluttajien lisääntynyt tietoisuus ympäristön tilasta ja kestävämmän elämäntavan tavoittelu. Nouseva globaalin hyvinvoinnin trendi käsitteenä on tässä yhteydessä nähtävä yleisemmin tulevaisuuteen vaikuttavana pitkän aikavälin kehityksenä globaalisti kaikilla elämän osa-alueilla, ei ainoastaan muoti-ilmiönä. Se haastaa yhä vahvemmin itsekkäiden tarpeiden pohjalta tehtyjä valintoja. Kuluttajat vertailevat yhä kokonaisvaltaisemmin tuotteita ja palveluita ja tekevät valintansa arvioiden niiden ympäristövaikutuksia, hiilijalanjälkeä ja eettisyyttä. Tuotteen käyttötarkoitus tai sen vaikutukset eivät yksistään tee siitä valitsemisen arvoista, vaan sen halutaan vaikuttavan ihon tai hiusten lisäksi koko maapallon hyvinvointiin.


Samalla kun kuluttajien tietoisuus lisääntyy, myös heidän vaatimuksensa kasvavat. Kuluttajat haluavat tietää tuotteidensa alkuperän, missä ja miten ne ovat valmistettu sekä miten omat valinnat edistävät omaa ja ympäristön hyvinvointia. Tämä vaikuttaa paitsi kuluttajien valintoihin, niin samalla se asettaa markkinoille uudenlaisia haasteita. Kosmetiikkateollisuuden tulisikin kuunnella kuluttajia, jotka haluavat yhä vähemmän jätettä elämäntyylistään. Kuluttajien muuttuneet arvot ja asenteet luovat puolestaan painetta kosmetiikkateollisuudelle, jonka tulisi vastata kuluttajien odotuksiin kehittämällä jatkuvasti uusia tuoteinnovaatioita muuttuneeseen kysyntään. Ratkaisu tähän voisi olla kuluttajien mukaan ottaminen tuotteiden suunnitteluun. Miksi siis päättää asiakkaan puolesta, mitä hän haluaa, jos sitä voi häneltä kysyä ja parhaimmillaan suunnitella tuote yhdessä asiakkaan kanssa. Sitä saa, mitä kehittää.


Teksti Mila Hakalin




Lähteet


Alasiurua, R., Haglund, I., Hakalin, M., Hemminki, N., Krupka, L., Linna, T. & Poutanen, M. 2019. Kohti vastuullista kosmetiikkatulevaisuutta: opiskelijat mukana huippukonferenssissa. Laurea journal. Viitattu 18.2.2019.


Borg, P. 2017. Sovussa luonnon kanssa: Kertomuksia elämästä, viisaudesta, välinpitämättömyydestä. Kirkkonummi: Suomen ympäristösuunnittelu Oy.


Borg, P. & Joutsenvirta, M. 2015. Maapallo ja me: Luonnonvarat ja kasvun rajat. Jyväskylä: Docendo.


Dragt, E. 2017. How to research trends: Move beyond trend watching to kick start innovation. Amsterdam: BIS Publishers.


Hakalin, M. 2019. Kuluttajan kosmetiikkavalinnoissa vaikuttavat estetiikka ja eettisyys. Pinni. Lareas Oy.


Havaste, P. & Sippola, J. 2017. Ideoiden Suomi: 33 maailmaa muuttavaa innovaatiota. Hämeenlinna: Karisto Oy.


Kahiluoto, H., Kuisma, M. & MTT. 2010. Elintarvikeketjun jätteet ja sivuvirrat energiaksi ja lannoitteiksi: JaloJäte-tutkimushankkeen synteesiraportti. Jokioinen: MTT


Suokko, A. & Partanen, R. 2017. Energian aika: Avain talouskasvuun, hyvinvointiin ja ilmastonmuutokseen. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö.


Viljanen, S. & Juuti, P. 2018. Arvovallankumous: Eettisyys innovaatioiden lähteenä yhteiskunnallisissa yrityksissä. 1. painos. Helsinki: Edita.

 
 
 

Comentarios


bottom of page